maanantai 8. syyskuuta 2014

Smile, happiness looks gorgeous on you


Palaan vielä hieman viime viikkoon ja kerron siitä kuvien muodossa.


Maanantaina alkoi koulu ja palasin tämän näköisenä kuluttamaan taas koulunpenkkejä. Oli ihanaa palata kouluun, sillä ainut juttu mitä olen siinä touhussa kaivannut on säännöllisyys. Pikku hiljaa alkaa taas löytymään rytmi, joka kesällä muuttui ihan täysin.


Tiistaina olin kaverini kanssa katsastamassa Sokoksen Kutsu kauneuteen-tapahtuman. Mukaan sieltä tarttui lämpösuoja hiuksille ja meikkivoide sekä puuteri. Samalla kävimme myös istuskelemassa ja vaihdoimme kunnolla kuulumiset.


Keskiviikkona olin juhlimassa kaverini kanssa. Alkuilta oli todella hauska, mutta loppuilta ei mennyt ihan suunnitelmiemme mukaan, joten lähdimme jo melko aikaisin kotiin. Hyvä silti, sillä seuraavana aamuna oli aikainen herätys.


Torstaina olin käymässä Naantalissa sekä Raisiossa hyvän ystäväni kanssa. Kävimme myös Ikeassa ja Myllyssä. Oli niin ihana reissu ja koko päivä oli vain niin kiva. Tällaisia extempore juttuja ehdottomasti lisää! 


Lauantaina nukuin melko myöhään ja koko päivä meni ihan laiskotellessa. Olin jotenkin tosi väsynyt, joten en jaksanut tehdä mitään erikoisempaa. 


Sunnuntai kului melko samanlaisissa tunnelmissa kun lauantai. Päivä alkoi brunssilla ja muuten kului vain rentoillessa. Illalla kävin salilla, välillä tuli olo että happi loppuu kesken. Nämä viikon salitauot eivät todellakaan ole hyvästä! Onneksi silti olin salilla tänäänkin, joten pikkuhiljaa alan pääsemään taas siihenkin rytmiin.

Sellainen oli ensimmäinen viikko taas "kunnon arkea".

10 kommenttia:

  1. Kiva tuo asu :) Ja nam nuo brunssikuvat taas <3

    VastaaPoista
  2. Voi kun hyvän näköisiä herkkuja keskiviikon kohdalla! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silloin kyllä tuli herkuteltua oikein kunnolla:D

      Poista
  3. Mun tekis mielu hypätä tietokoneen näytön läpi maistelemaan kaikkia noita herkkuja.
    Mulla jäi kutsu kauneuteen tapahtuma tällä kertaa väliin. :(
    Myös todella upeat asukuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ihana:D Ja mielestäni se tapahtuma ei ollut tällä kertaa niin hyvä:/ Eli mielestäni et menettänyt mitään vaikka se jäikin väliin:)

      Poista
  4. Ihanalta kuulostava paluu arkeen! :) Lueskelin tässä äsken blogiasi vähän pidemmällekin, ja kiva kun tulit jättämään mun postaukseen kommenttia, niin löysin tieni tänne! Vaikuttaa ihan mahtavalta, sait musta uuden lukijan! :)

    ♥: Pauliina / All The Little Royals

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista!:) Tervetuloa seuraamaan juttujani<3

      Poista

Kiitos kommentistasi!<3