tiistai 2. joulukuuta 2014

Hello December


Eilen alkoi vihdoin ja viimein kauan odottamani joulukuu! Hyvää joulukuuta siis kaikille!<3 Olen lähiaikoina innostunut niin askartelusta ja päätinkin tehdä itse joulukalenterit. Olen aina tykännyt itse näperrellä kaikkea, mutta lähiaikoina se on vain täysin jäänyt.




Tein ihan normaalin karkkikalenterin. Kävin sunnuntaina etsimässä kaupasta sellaista perinteistä suklaakalenteria, mutta kaikki oli loppunut. Yllätyin ihan, että miten niin kalenterit voivat loppua? Onneksi silti olin jo päättänyt että teen itse jokatapauksessa, eli sinänsä ei haitannut että ne oli loppunut.


Lisäksi tein tee-joulukalenterin. Sokoksessa oli marraskuussa myynnissä sellaisia kalentereita ja menin ihan innoissani hakemaan sellaista. Ne oli kummiskin kaikki loppuneet ja lisää ei ollut tulossa. Siitä idea siis lähti ja niinpä päätin ostaa välineet ja laittaa askartelutuokion pystyyn.






Tein Charlesille oman kalenterin, sillä en ihan luota eläinkauppojen valmiskalentereihin. Mielummin laitan koiralleni herkkuja, joista se varmasti tykkää kuin että ostaisin parinkympin kalenterin, mikä saattaisi jäädä syömättä. 

Tätä kalenteria tehdessä Charles koitti käydä koko ajan varastamassa herkkuja. Kun kalenteri oli seinällä, sama homma jatkui. Jännä katsoa, mitä kaikkea tuo veijari keksii jotta saisi yhdenkin herkun.




Pakko vielä kerran sanoa, niin ihanaa kun on joulukuu ja maassa hieman lunta! Toivottavasti toiveeni valkoisesta joulusta toteutuu!<3

8 kommenttia:

  1. Apua ihania joulukalentereita! Tykkään erityisesti tuosta teekalenterista :-)

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania itsetehtyjä kalentereita <3 Täälläpäin sit taas on jäänyt kauheesti kalentereita kauppoihin ja nyt niitä myydään -70% alennuksella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon<3 Ei vitsit! Oon ihan vähän kade:D

      Poista

Kiitos kommentistasi!<3