tiistai 3. helmikuuta 2015

The secret of being happy is accepting where you are in life and making the most out of everyday

Vuosi 2015 on lähtenyt niin vauhdilla käyntiin! Viime vuosi meni ihan hujauksessa ohi ja siihen sisältyi vaikka mitä. Taphtui paljon positiivisia asioita, mutta ettei elämä olisi ollut pelkkää iloa ja ylämäkeä, tuli luonnollisesti myös alamäkiä. Olen silti sitä mieltä, että ilman negatiivisia asioita ei olisi mitään positiivista. Kokosin viime vuodelta 52 asiaa, jotka tekivät vuodesta ikimuistoisen!


-Vuosi vaihtui hyvissä merkeissä! Silloin oli todella hauska ja ikimuistoinen ilta!
-Alkuvuonna tuli juhlittua muutenkin jonkun verran. Todella useana viikonloppuna oli ties mitä kissanristiäisiä.
 -Olin mukana järjestämässä hyvälle kaverilleni vauvakutsuja 
-Viime vuonna tuli muutama iloinen vauvauutinen! Tämän vuoden puolella lähipiiriin onkin tulossa monta pikkuista!
-Asuntooni tuli vesivahinko... kuukausi sen jälkeen kun olin muuttanut! Että voikin olla huono tuuri.



-Keväällä aloitin jumppailun
-Samalla tuli aloitettua taas juokseminen (että onkin nyt ikävä lenkkejä!)
-Alku vuodesta meni usein hermo opiskeluun ja monta kertaa olin jo lopettamassa sen.
-Huhtikuussa kävin Helsingissä hullareilla sekä Ateneumissa. Oli ihan huippu kiva reissu!
-Keväällä tuskastelin erittäin paljon kandini kanssa ja muutenkin kouluhommien kanssa...
-Onneksi silti hyvä kamuni auttoi kandin kanssa, vaikka usein opiskelu meni täysin juoruiluksi.



-Kesällä kävin ensimmäistä kertaa Savonlinnassa ja ihastuin kaupunkiin täysin! Oli niin kiva reissu ja siellä oli niin lämmin! Onnistuin tietty myös palamaan ja saamaan kivat rajat selkään.
-Otin kaksi tatuointia lisää perjantai 13.päivän kunniaksi
-Perhe osoittautui taas kerran yhdeksi tärkeimmäksi jutuksi. 
-Toisista kavereista tuli pienessä ajassa ihan korvaamattomia.
-Toukokuussa oli niin kivat koulun päättäjäiset. Oli ihanaa laittautua kunnolla ja pukea kiva mekko päälle.



-Valmistuin kandidaatiksi. 
-Heinäkuussa tuli käytyä Helsingissä shoppailemassa ja lopulta tulikin extempore juhlimisetkin.

                         

                         

-Kesällä näin pitkästä aikaa hyvää kaveriani kun lähdin moikkaamaan häntä Tampereelle. Yksi kesän parhaista päivistä!
-Tapasin yhden mukavan miekkosen... tietysti juuri sen jälkeen kun olin kovaan ääneen kailottanut, etten halua tavata ketään.
-Nautin kesällä elämästä täysin siemauksin! Tein mitä mieli teki, olin paljon kamujen kanssa ja otin paljon aurinkoa.
-Tein kesällä hieman töitäkin ja viihdyin töissä hyvin.
-Kävin kesällä myös jonkun verran mökillä, mutta pääasiassa aika kului kaupungissa.

                                                                                                                                                                              



-James Bluntin keikka Pori jazzeilla.
-Toinen mieleenpainuva keikka on ollut Ruudolfin ja Musta barbaarin keikka. Eikä siksi että heidän musiikista jotenkin erityisesti tykkäsin, vaan noh, sanotaanko etten enää mene keikoilla eturiviin!
-Ainiin, vielä yksi keikka joka jäi mieleen! Martina Aitolehden keikka, ihailen häntä ihan suunnattomasti ja oli niin upeaa nähdä hänet esiintymässä.
-Viime vuoden katsotuin leffa oli (hieman noloa myöntää :D) Blondin kosto. Katsoin sitä aina kun oli tylsää, ihan vain siksi kun siinä on kunnon naispoweria.
-A real woman avoids drama... onnistuin välttymään kaikilta turhilta tyttödraamoilta (hyvä niin, sillä ne ovat maailman ärsyttävimpiä).

                                      

                         

-Löysin monta ihanaa uutta nettikauppaa.
-Tein paljon miellekarttoja ja listoja siitä, mitä kaikkea haluan vielä saavuttaa.
-Opin viime vuonna luopumaan turhista tavaroista tai ainakin kehityin siinä huimasti.
-Pikkusiskollani oli rippijuhlat, outoa ajatella että hänkin on jo niin vanha!
-Opin myös sen, ettei ikinä voi miellyttää kaikkia.
-Pidin koko vuoden erään lupaukseni siitä, että minulla on aina lakatut kynnet.
-Yksi unelmistani toteutui ja hankin Louis Vuittonin Alman...
-Myöhemmin hankein vielä laukkuun sopivan lompakon.
-Pakko tehdä noihin juttuihin pikku tunnustus, kummankin ostoksen jälkeen tuli muutama onnenkyynel silmänkulmaan.



                 



-Opin viime vuonna tarkemmaksi kuluttajaksi.
-Muutamat ihmiset näyttivät todelliset kasvonsa. Olen silti siitä iloinen, sillä ennemmin tai myöhemmin siitä olisi aiheutunut vain harmia
-Syksyllä aloin tekemään töitä filosofian maisterin tutkintoa varten.
-Tuskalilin koko syksyn (ja tuskailen vieläkin) graduni kanssa.





                   

-Charles täytti kaksi! Ajatella että se on ollut minulla jo yli 2 vuotta.
-Kyseinen poju oppi myös uimaan tai siis uskaltautui uimaan.
-Vielä yksi juttu Charlesta, se oppi tykkäämään myös miehistä ainakin vähän. Ennen se oli kauhea miesvihaaja!
-Viime vuonna tuli vietettyä ikimuistoinen loma Pariisissa!





                         

-Viime vuonna tuli pidettyä mitä ihanempia brunsseja.
-Ylipäänsä innostuin taas laittamaan ruokaa enemmän.
-Marraskuussa täytin 21 ja koin (taas) suuren ikäkriisin.





-Viime vuonna oli myös muutamat huippu kivat pikkujoulut!
-Odotin ihan täpunöissä joulua ja askartelin aika paljon.
-Muutin ja ajattelin että jee vihdoin kiva kämppä, kunnes toisin kävi...
-Joten vuoden viimeisen päivän kunniaksi koko muuttorumba tuli tehtyä uudelleen!





Viime vuoteen mahtui paljon kaikenlaista! Viime vuosi oli niin onnistunut, vastoinkäymisiäkin oli, mutta niistä tuli selvittyä ja kasvettua taas hieman vahvemmaksi ihmiseksi. Koen että opin viime vuonna paljon uusia asioita ja tajusin katsoa toisia asioita hieman uusista näkökulmista. Toivon niin että tämä vuosi olisi vähintään yhtä hyvä kuin viime vuosi!

4 kommenttia:

  1. Ihana postaus :) Sun vuoteen on tapahtunut vaikka mitä :D Mulla kävi samalla lailla oman mieheni tapaamisessa.Todella hyvä tuo a real women avoids drama. <3 Mä en pysty sietää naisia ketkä draamaillee joka ikisestä asiasta.Ja tietenki tykkäsin sun Louis Vuitton lapsista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit!:) Haha löysin tuon mietelauseen ja se sopi niin täydellisesti tähän:D Sitä draamailua on jo tullut nähtyä niin paljon, että parempi vain koittaa välttää sitä!:D

      Poista
  2. Kiva postaus ja kaikkea kerennyt tapahtumaan! :) Ihan harmittaa, että en ole pitkään aikaan kommentoinut mitään, vaikka jokaisen postauksen olen lukenut :( <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuoden aikana ehtii tapahtumaan vaikka mitä!:) Ihanaa kun olet jaksanut lueskella höpötyksiäni<3

      Poista

Kiitos kommentistasi!<3