maanantai 8. kesäkuuta 2015

All you need is love. But Louis Vuitton never hurt anybody!


Muutama viikko takaperin olin viikonlopun Helsingissä. Samalla tuli käyty Louis Vuittonilla ja eihän sieltä tullut lähdettyä pois tyhjin käsin. 


Päätin talvella, että mikäli selviän tästä opiskeluvuodesta ja saan riittävästi opintopisteitä, palkitsen itseni laukulla. Viime opiskeluvuosi on ollut erityisen rankka useiden asioiden vuoksi, joten laukku motivoi niin paljon opiskelemaan. Tällä hetkellä olen niin onnellinen, että selvisin lukuvuoden loppuun. 


Joka tapauksessa palkintonani oli Speedy 30. Liikkeessä katselin myös Speedy 25.sta, mutta valitsemani laukku näytti huomattavasti sopivammalta käsissäni. Pakko hehkuttaa Louis Vuittonin palvelua! On ihanaa kun myyjä oikeasti keskittyy vain sinuun, eikä lisäksesi kolmeen muuhun. Myyjät ovat asiantuntevia ja osaavat vastata mieltä painaviin kysymyksiin. Itselleni asiakaspalvelu on hyvin merkittävä osa ostokokemusta. Mikäli saan huonoa palvelua, jää tuote helpolla ostamatta. Olen sitä mieltä, että Louis Vuittonin palvelusta voi jopa maksaa. Tottakai hyvä palvelu näkyy tuotteiden hinnoissa, mutta itse ainakin maksan tällaisesta mielelläni.




Tällä hetkellä olen käyttänyt melko vähän uutta laukkuani. Olen pitänyt sitä aurinkoisina päivinä parvekkeella, jotta se patinoituisi vähäsen. Luin joskus ajat sitten, että japanilaiset tekevät näin laukuilleen, jotta ne patinoitusivat nopeammin ja nahka saisi siten suojansa nopeammin. Sitten kun laukku on hieman patinoitunut, uskaltaa sitä jo käyttääkin enemmän kun ei tarvitse koko ajan varoa.

Kuvassa näkyy viime heinäkuussa ostetun Alman ja uuden Speedyn välisen värieron. Alma on selkeästi jo patinoitunut ja Speedy taas on vielä ihan patinoitumaton.


Pakko sanoa, että olen itse erittäin tyytyväinen uuteen laukkuuni! Uusi laukku tulee varmasti vilahtelemaan täällä blogissakin vielä melko paljon!


8 kommenttia:

  1. Onhan se nätti ja aina tyylikäs klassikko ❤ mä oon ihastunut Almaan sun ansiosta vaikka aina noi Speedyt on olleet enemmän mun mieleen. Nyt jos pitäis päättää niin en osais kyllä ihan heti valita kumman ottaisin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi ei:D Speedy on siitä hyvä, että sinne mahtuu aika paljon tavaraa:) Alma taas täytyy pakata aina tietyllä tavalla, jotta muoto pysyy hyvänä ja lisäksi sinne ei mahdu kovin paljoa tavaraa varsinkin verrattuna Speedyyn:)

      Poista
  2. Aivan ihana laukku! Rakastan kyseistä merkkiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin? :)) Louis Vuitton on kyllä ihana merkki<3

      Poista
  3. On toi kyllä aivan ihana<3 Mä oon myös kuullut pelkkää positiivista palautetta tosta LV:n liikkeen asiakaspalvelusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi olen ihan ihastunut tuohon<3 Kiva kuulla että jonkun liikkeen asiakaspalvelusta on saanut kuulla pelkkää positiivista :))

      Poista

Kiitos kommentistasi!<3