torstai 3. syyskuuta 2015

One million memories, Ten thousand inside jokes, One hundred shared secrets


Hyvä kaverini lähti tällä viikolla opiskelemaan toiselle puolelle Suomea. Viime viikolla näimme viimeistä kertaa ennen hänen lähtöään. Olemme pitäneet usein yhdessä teehetkiä, joten pidimme vielä yhden yhteisen teehetken, ennen hänen lähtöään. 



Pakko tunnustaa että oli melko haikea tunnelma. Aluksi joimme kupit teetä, jonka jälkeen lähdimme tekemään ostoksia Body Shopiin. Ostimme kummatkin samanlaiset tuotepakkaukset, joista löytyi ihania mangon tuoksuisia juttuja. 

Pikku shoppailujen jälkeen tulimme luokseni nauttimaan vielä lisää teetä. Menimme parvekkeelle kynttilöiden valaistessa hämärtyvää iltaa. Aluksi ajattelin ettei ilta menisi itkemiseksi, mutta ei mennyt aikaakaan kun vollotimme kummatkin kuin Niagaran vesiputoukset. Lopulta lähdimme takaisin sisälle, ettei naapurit ala ihmettelemään, mikä vollotus yhdeltä parvekkeelta kuuluu. 



Mikäli jotain lohduttavaa täytyy hakea, niin näemme taas pian. Lisäksi kun kummatkin opiskelee, ei ajankulua edes huomaa. Pian on taas hurahtanut muutama kuukausi ja voimme viettää teehetkeä kynttilöiden loisteessa<3

Jos jostain olen ihan super onnellinen, niin siitä että olen löytänyt elämääni sellaisia ihmisiä, joille on niin vaikeaa sanoa hyvästit... Edes muutamaksi kuukaudeksi.


8 kommenttia:

  1. Täällä sielunkumppani! Muutin kuukausi sitten opiskelun perässä Keski-Suomeen ja paras ystäväni asuu etelässäpäin. Ei keretty edes kunnolla näkemään ennen mun lähtöä, koska myös hänellä oli juuri samaan aikaan muutto menossa. Harmittaa :/ Mutta tiedän että jossain vaiheessa hän tulee mun luokse ja jo ensi kuussa on ns syysloma ja pääsen etelään reissulle :) Aika kuluu niin nopeasti opiskelun, töiden ym parissa ettei sitä huomaakkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä:/ Onneksi näette jo ensi kuussa:) Ja tuo on ihan totta että aika kuluu niin nopeasti ettei asiaa edes huomaa:)

      Poista
  2. Ja onneksi on Skype! :) Vaikka eihän se tietenkään oo sama asia.

    www.kenkafriikki.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skypeä tässä tarvisi nyt opetella käyttämään:D

      Poista
  3. Onneksi ne aidot ystävät säilyy ja junat kulkee! Vaikka surullinen fiilis ei koskaan kivaa ole, niin jos jotain hyvää, se kertoo kuinka läheisiä olette. Kaikki eivät löydä välttämättä sellaisia sydänystäviä koskaan, joten tuo on rikkaus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta! Aidot ystävät säilyy vaikka välissä olisikin satoja kilometrejä:) Olen samaa mieltä että kunnon ystävät ovat suuri rikkaus<3

      Poista
  4. Oih tuollanen ystävyys on suuri rikkaus. <3 pitäkää siitä kiinni koko loppuelämän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on<3 Se on jotain sellaista jota ei rahalla voi saada<3

      Poista

Kiitos kommentistasi!<3