sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Ensimmäinen jouluperinne toteutettu


Tänä viikonloppuna olen saanut nauttia vapaasta! Tai no korjaan, vapaasta ilman töitä, kouluhommat eivät vielä jätä vapaalle. Eilen lähdin käymään vanhempieni luona. Samalla kävin myös moikkaamassa mummua ja tuffaa, sillä mummullani oli tällä viikolla synttärit. 




Vanhempieni luona tuli syötyä hyvin (kuten aina). Lähiaikoina en ole ehtinyt tekemään kotona mitään ruokaa ja tutuiksi on tullut subit ja heset. Tällaisen ruoan jälkeen kotiruoka maistui ihan älyttömän hyvältä. Heti kun minulla alkaa joululoma, meinaan kokkailla (ja sotkea keittiön) ihan urakalla. 



Meillä on ollut perinteenä, että leivomme ensimmäisen kerran joulupipareita silloin, kun sataa ensilumi. Äitini oli tehnyt eilen taikinan valmiiksi, vaikkei lumesta ollut vielä yhtään havaintoa. Kun lähdimme hakemaan metsästä minulle askartelutarvikkeita, alkoi lunta leijailemaan taivaalta. Se oli niin ihanaa! Pian sitä vain satoi ja satoi ja tällä hetkellä maa on valkoinen. Eilen illalla kun menin ulos ja näin että maa on valkoinen, kiljuin kuin pikkutyttö onnesta! 




Metsästä tultuamme alkoi siis pipareiden leivonta. Kummasti taikina on aina parempaa kuin itse piparit. Viime jouluna ostin kaupan taikinoita ihan vain sitä varten, että söin niitä. Söin vaikka kuinka monta pakettia sitä taikinaa. Tapa ei ehkä ole mikään terveellisin, mutta minkäs teet kun taikina on vaan niin hyvää. 

Tänä jouluna koitan hillitä itseni, enkä osta taikinaa pelkästään syötäväksi. Yhden tai kaksi pakettia voin ostaa siihen tarkoitukseen, mutta loput ostan pelkästään leivontaan.



Tänään meinaan lähteä kohta jäätelöbuffettiin! Miettikää mikä taivas, saa syödä jäätelöä niin paljon kuin jaksaa! Jäätelöbuffetin jälkeen menen sokerihumalassa kuuntelemaan joululauluja. Tällaiset ovat siis tämän päivän suunnitelmat, JJ eli jäätelöä ja joululauluja.

Oikein ihanaa sunnuntaita<3

2 kommenttia:

  1. Oi vitsit, nayttääpä ihanalta ja niin näytit säkin! Tuo lettinutturakampaus on täydellinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon<3 Pikkusiskoni teki tuon kampauksen ja siitä tuli kyllä kiva:)

      Poista

Kiitos kommentistasi!<3