maanantai 28. joulukuuta 2015

Erilainen joulu osa 1.


Kaikki alkaa varmaan jo olemaan ihan täynnä joulua. Kerta silti kiellon päälle ja ajattelin vähän kertoa omasta joulustani. Tänä vuonna vietin joulua hieman erilaisella kaavalla kuin yleensä. Perinteitä rikottiin urakalla, sillä olin joulun Tallinnassa. Jaoin joulusta kertovat postaukset kahteen osaan, ettei tästä tulisi mitään kuvien tulvaa.


Joka tapauksessa lähdimme Tallinnaan aatonaattona eli 23.päivä. Saavuttuamme perille veimme tavarat hotelliin ja lähdimme kiertelemään kaupungille. Silloin tuli myös käytyä Vanhan kaupungin joulutorilla. Tuo joulutori oli ihan eri kategoriaa kuin mihin on Suomessa tottunut. Koristeluun oli selkeästi panostettu ja torilla oli aivan ihana tunnelma.



Joulutorin jälkeen kävimme syömässä ravintolassa, joka sijaitsi Vanhassa kaupungissa. Ravintolasta oli suora näkymä upealle joulutorille. Joulutorin ja ruokailun jälkeen lähdimme kauppakeskuksen kautta takaisin hotellille.


Seuraavana päivänä olikin jouluaatto. Aamulla ennen aamiaista katselin Joulupukin kuumaalinjaa. Oli ihan parasta kun se näkyi tuolla! Ilman sitä joulu ei ole mikään joulu. 



Aattona muuten tuli käytyä hieman kaupoilla ja tehtyä samalla hyviä löytöjä. Aattoilta koostui hyvästä ruuasta ja yhdessä olosta. Mielestäni oli ihan kummallista kun aattonakin oli kaupat auki lähes normaalisti. Suomessa koko maa kuolee kello 12, mutta tuolla ihmiset kävivät kaupassa kuin arkena. Tuolla ei ollut myöskään havaittavissa sellaista hössötystä kun yleensä näkee Suomen kaupoissa, kaikkien juostessa viimeisten hankintojen perässä. Huomattavasti kivempaa oli liikkua liikkeissä, kun niissä oli hyväntuulisia ihmisiä, eikä sellaisia jotka juoksevat paniikissa pää kolmantena jalkana.


Sellaiset olivat kaksi ensimmäistä päivää. Seuraavassa osassa kerronkin loppu reissusta.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!<3