sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Etukäteisjoulu


Eilen vietimme perheen kesken etukäteisjoulua. Tänä vuonna jouluperinteemme menevät monella tapaa uusiksi. Esimerkiksi lähden Tallinnaan viettämään joulua. Tämän vuoksi pidimme joulun jo etukäteen. Etukäteisjoulu oli ihan kuin normaali jouluaatto, mutta hieman nopeutetusti. Aluksi söimme jouluruokaa, sitten availtiin lahjoja ja lopulta pelattiin Kimbleä ja kinattiin kuka huijasi ja miten. Ainiin ja tottakai jaloissa oli pyörimässä kaksi koiraa, joita sai koko ajan varoa. Ja koska jouluaatosta ei ääntä ja naurua puutu, löytyi tästä etukäteisjoulusta myös sitä. Tietysti mukana oli myös joulun ikikaveri eli ruokaähky.

Tällainen etukäteisjoulu oli hyvä ratkaisu. Tuli sellainen perinteinen joulufiilis. Mielestäni joulua ei voi juhlia liikaa, joten tämä oli myös siksi hyvä juhla. Tässä tulee hieman tunnelmia eiliseltä...









 Nyt enää täytyy malttaa odottaa neljä päivää ja saadaankin viettää oikeaa joulua!<3

6 kommenttia:

  1. Tommonen etukäteisjoulu on kyllä hyvä idea, kun kaikki ei pääse samaan aikaan sit paikalle! :) Meillä pidetään jälkijoulut 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä hyvä idea:) Ja jälkijoulu kuulostaa myös hyvältä<3

      Poista
  2. Mmmmm mitä herkkuja! *0* Oot tosi kaunis kyl jälleen <3 Sulla on vaan ihan täydelliset kasvonpiirteet.

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköisiä etukäteisjouluherkkuja teillä! Sain noista itsekin inspiraatiota siihen, mitä voisi hankkia perheen joulupöytään.. :) Ja hurjan sympaattinen toi Hello Kitty -kimble! :D Jouluiloa paljon sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että sait inspiraatiota:) Tuo peli on niin ihana :D Jouluiloa myös sulle<3

      Poista

Kiitos kommentistasi!<3