tiistai 2. helmikuuta 2016

Täydennystä Longchamp-puuhun

Longchampin laukut ovat itselleni sellaisia arkilaukkuja. Niihin mahtuu kaikki tarvittavat tavarat, niin kouluun kuin lyhyelle reissullekin. Lisäksi laukut ovat kestäviä, eivätkä  esimerkiksi säikähdä pientä vesisadetta. Lähiaikoina (eli viimeisen kahden viikon sisään) olen hankkinut kaksi uutta laukkua.


Tätä laukkua olin jo pitkään katsonut. Mielipiteeni laukun kuosista vaihtui vähän väliä. Vaikka olin käynyt katsomassa laukkua, en silti ollut kertaakaan "sovittanut" sitä. Kun lopulta tartuin laukun kahvoista kiinni, totesin tämän olevan täydellinen. Laukussa on pitkät hihnat, eli sitä on mukava kanniskella koulumatkat. Lisäksi laukku on super tilava ja sinne mahtuu helposti kaikki tarvittavat tavarat. Ei tarvitse sotia vetoketjun kanssa, sillä tyhjää tilaa jää helposti.



Viime viikolla hankein olkalaukku-mallisen Longchampin. Itseasiassa tämä on ensimmäinen olkalaukkuni Longchampilta. Ylipäätään en edes muista, koska viimeksi olisin ostanut olkalaukun, joskus ylä-asteella viimeksi? Tällainen laukku sopii kouluun täydellisesti silloin, kun on vähemmän tavaraa. Olen jo monta vuotta katsellut Longchampin olkalaukkuja ja nyt vihdoin omistan sellaisen!




Longchamp-puuni alkaa olemaan jo ihan täynnä. Ennen uuden Longchampin ostosta olisikin aika ostaa uusi teline laukuille. Olen jo katsellut uusia telineitä, mutta jotenkin niiden ostaminen on huomattavasti vaikeampaa kuin uusien laukkujen. Noh, täytyy nyt vaan alkaa pitämään silmät auki, jos jostain löytyisi uusi teline. Sitten voisin taas keskittyä telineen täyttämiseen.


10 kommenttia:

  1. Oho sullahan noita longchampeja on! :D Tosi ihana toi uus veska tuolla kuosilla ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niitä on vähän kertynyt:D Kiitos<3

      Poista
  2. Ihanan kuosinen tuo laukku! Ja vitsi miten kätevä puu, kelpaisi tännekin jos vaan olisi tilaa täällä asunnossa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! :) Ja otat tavoitteeksi seuraavaan asuntoon sellaisen hankkimisen:)

      Poista
  3. wau sullahan on jo kunnon kokoelmat noita laukkuja :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep niitä on hieman tullut ostettua:D

      Poista
  4. Sullapn on jo mukava kokoelma nuita laukkuja!:) Kivoja molemmat laukut, tuota olkalaukkua olen itsekkin katsellut välillä se olisi nimittäin juuri passelin kokoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olkalaukku on just hyvän kokoinen varsinkin arkeen:)

      Poista
  5. Aikamoinen kokoelma! Itsekin hoksasin ottaa vaatenaulankon käyttöön laukuille, kun niitä on vaikea saada mahtumaan kaappeihin. Longchampit saa tosin kasaankin kivasti, että vievät siten aika pienen tilan. Minulla on valkoinen Longchamp Le Pliage, ongelmana on se, että lika tarttuu siihen aika helposti, enkä ole saanut sitä täysin puhtaaksi. Onko sinulla jotain niksiä puhdistukseen? Olen testannut matonpesu Vanish Oxia, taikasientä, jopa olen pessyt pesukoneeessa koko laukun :D Nahkahihnat ja läppä säilyivät kunnossa pesun jäljiltä, ihme kyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen pessyt noita siten, että laittanut ensin tahranpoistoainetta vaikuttamaan likaisiin kohtiin. Olen antanut aineen vaikuttaa yön yli ja sen jälkeen olen heittänyt vielä pesukoneeseen :) Näin tahrat ovat lähteneet oikein hyvin pois :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!<3