torstai 11. helmikuuta 2016

Viikonlopun tuunailut part 2.


Sain muutama viikkoa sitten vanhemmilta puisen pienen keinuhevosen. Tai noh, otin sen itselleni, sillä se olisi muuten mennyt kirppikselle tai roskiin. Näin hepassa heti uuden tuunausprojektin, vaikkei minulla ollutkaan heti tarkkaa visiota mitä teen. 

Alkutilanne oli siis tämä:


Aluksi maalasin hepan valkoiseksi.


Unohdin kokonaan ottaa kuvan tästä valkoisesta hepasta, sillä olin jo niin innoissani spray-pullo kädessä. Olin niin innoissani, etten tajunnut ajatella mitään muutakaan loppuun asti. Aloin siis vaan spraymaalaamaan kylpyhuoneessa ja kun olin ensimmäisen kerroksen levittänyt, ihmettelin miksi kaikki aina sanoo ettei saa spayata sisällä. Kaikki aina varottavat kuinka maali leviää joka paikkaan, mutta missään muualla ei näkynyt maalia kuin paperissa ja hevosessa. Aloin tästä johtuen laittamaan toista kerrosta maalia päälle. Kun poistin sanomalehdet lattialta, tajusin miksi kaikki varottelee spraymaalauksesta. Koko kylppäri oli ihan pinkki! Kaikki lattiansaumat olivat valkoisesta muuttuneet pinkiksi. Voin muuten kertoa ettei maali lähde kovin helpolla pois...

Tämän pikku kohelluksen ja sähellyksen jälkeen heppa näytti tältä:


Päätin vielä laittaa koristeeksi pari timanttia... 



Tämän jälkeen heppa olikin valmis,


Nyt keinuhevonen sopii huomattavasti paremmin sisustukseen. Jos joskus pinkki-rakkaus menee ohi, voi tuon maalata aina onneksi uudelleen. Tämän tuunailun jälkeen silti pitäydyn kaukana spraymaaleista.

6 kommenttia:

  1. Kivan näköisen teit tuosta hevosesta:)) Pitäs itsekin muistaa aina, että kaikkia vanhoja juttuja voisi yrittää duunailla aina ensin oman näköisesti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Tuunailun avulla saa monille esineille paljon käyttöä lisää ja lisäksi saa tehtyä tavaroista itsensä näköisiä :)

      Poista
  2. Ei vitsi miten kaunis<3 Toihan ois ihana ihan missä värissä vaan, mut sun kotiin sopii ehdottomasti pinkki ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih tässä kodissa ei kauheasti anneta edes mahdollisuutta muille väreille kuin pinkille :D

      Poista

Kiitos kommentistasi!<3