sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Oikeasti luonnonmukainen ja eläinkokeeton?


Turhasta kosmetiikasta eroon- projektini myötä, olen alkanut lukemaan paljon enemmän tietoa eri merkeistä. Tämän lisäksi olen lukenut paljon eläinkokeista sekä kosmetiikassa käytettävistä kemikaaleista. Välillä on alkanut oikeasti oksettamaan se, kuinka julma ihminen voi olla eläimiä kohtaan, testatessaan uusia tuotteita. Olen projektini myötä myös tutustunut paremmin merkkeihin, jotka markkinoivat itseään luontoystävällisinä ja ystävällisinä eläimille. Tällaisista merkeistä ensimmäisenä tulee mieleen Yves Rocher ja The Body Shop.


Hullaannuin uudelleen Yves Rocheriin viime kesänä. Tuotteita löytyy siis tällä hetkeltä itseltäni, mutta ne ovat kulutuksessa, jotta pääsisin niistä eroon. Aloittaessani projektini, jossa vaihdan kosmetiikat eläinkokeettomaan, laitoin Yves Rocherille sähköpostia. Kysyin viestissäni, käyttävätkö he eläinkokeita ja mikä on heidän kantansa asiaan. Sain vastauksen, etteivät he käytä eläinkokeita ja että he kannattavat luonnonsuojelua ja kestävää kehitystä. Myöhemmin aloin katsomaan Animalian eläinkokeettomuuslistalta, ettei yritys ole sillä listalla (lista löytyy täältä). Tämän seurauksena otin yhteyttä Yves Rocheriin ja laitoin heille viestin, jossa kysyin asiasta. Tällä kertaa sain vastauksen, että he ovat olleet listalla, mutta koska he aloittivat viennin Kiinaan, he eivät enää saaneet olla listalla. Kiina siis vaatii eläinkokeet kaikille heidän markkinoillaan myytäville tuotteille. Yves Rocher kertoi myös, että heidän mielestään on parempi taistella eläinkokeita vastaan, eikä vain lopettaa vientiä, vaan mielummin kertoa myös Kiinassa muista mahdollisuuksista.


Laitoin asiasta myös Animalialle viestiä ja he kertoivat että Yves Rocher on ollut listalla, mutta Kiinaan viennin vuoksi, he eivät enään täytä standardeja. Pakko sanoa että tuli todella huijattu olo tästä kaikesta! Ensin sanotaan että ei tehdä eläinkokeita, mutta yritys joka vie Kiinaan, tekee lähes 100 prosentin varmuudella jotain eläinkokeita. Tässä kohtaa en enää nähnyt yritystä sinisilmäisesti niin luonnonsuojelijana. Käytän aiemmin Yves Rocherilta ostamani tuotteet loppuun, mutta en meinaa ostaa niitä jatkossa. Jos totta puhutaan, meni hieman maku yritykseen. Ennen ajattelin yrityksestä suhteellisen positiivisesti. Lähinnä suhtautuminen muuttui ärsytykseksi laittamieni viestien myötä ja siksi ettei voitu heti kertoa koko totuutta eläinkokeista.


Toinen yritys jonka mainitsin alussa on The Body Shop. Merkki löytyy Animalian listalta, mutta asiassa on sellainen pikku mutta, että yrityksen omistaa Loreal. Loreal on ollut lähiaikoina melko paljon otsikoissa ja valitettavasti aiheet eivät ole olleet kovin positiivisia. Muun muassa tuotteista on löytynyt EU.ssa kiellettyjä parabeeneja. Vaikka The Body Shop ei testaa tuotteitaan eläinkokein, voiko olla varma ettei jotain raaka-ainetta ole testattu eläinkokein Lorealin toimesta? Toisaalta merkin luotettavuutta tehostaa se, että se on edelleen Animalian listalla. Toisaalta taas en haluaisi kannattaa millään tavalla Lorealin toimintaa. Tähän vaikuttaa erityisesti juuri lähiaikoina olleet kohut ja se, miten Loreal on niihin vastannut/ jättänyt vastaamatta. The Body Shop itsessään on mielestäni ihana, mutta minua mietityttää lähinnä se että Loral omistaa kyseisen merkin. Kyselin myyjältä eläinkokeettomuudesta ja siitä miten Loreal vaikuttaa asioihin ja hän jaksoi ystävällisesti vastata. Toisin kun Yves Rocherin kohdalla jäi tästä todella positiivinen kuva.


Tästä päästään siihen, että mitä enemmän asioita tutkii, joutuu usein myös harmistumaan. Vaaleanpunaisten lasien läpi katsotut asiat eivät olekkaan ihan sitä miltä näyttää kun lasit lähtevät pois silmiltä. Vanhat kosmetiikat vähenevät huikeaa vauhtia, mutta nyt aletaan olemaan pikkuhiljaa siinä tilanteessa, että tarvitsee löytää uusia tuotteita kulutettujen tilalle. The Body Shopin tuotteet ovat vähän vaakalaudalla, pääsevätkö ne tulevaisuuden eläinkokeettomassa kosmetiikkakokoelmaani mukaan. En haluaisi kaikkien lähiaikoina olleiden Loreal-juttujen takia tukea Lorealia. Samalla silti The Body Shop on Animalian listalla. Saa nähdä mitä loppupeleissä tulee tulevaisuuden kosmetiikkavalikoimista löytymään.

8 kommenttia:

  1. Kumpaakaan en halua kaappeihini. Valitettavasti jotain vanhoja löytyy vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän kantasi erityisen hyvin :) Sama juttu täällä että vanhoja löytyy vielä, mutta uusia ei tule! :)

      Poista
  2. Todella mielenkiintoinen postaus! En oo ennen ajatellutkaan tutkia tälläisiä asioita, mutta hyvä, että joku otti asioista selvää :--o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisista asioista ei aina edes tajua ottaa selvää kun helposti uskoo sitä mitä mainostetaan :(

      Poista
  3. Tosi mainio teksti! Sun juttuja lukee aina niin mielellään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Kiva kuulla että näitä jaksaa lukea:)

      Poista
  4. Bodyshop on niin paras <3 oon myös itse alkanut miettimään esim parturissa käynnissä käytettyjen tuotteiden eettisyyttä. Olisi kiva, jos tuotteet olisivat esim luomua. En tiedä montaakaan tällaista parturikampaamoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ekokampaamoitakin nykyään on varsinkin suuremmissa kaupungeissa:) Jos haluaa pelkästään eläinkokeetonta kannattaa kysyä käyttääkö kampaaja esim. Paul Mitchellin hiusvärejä sillä niitä ei ole testattu eläinkokein:)

      Poista

Kiitos kommentistasi!<3