tiistai 28. kesäkuuta 2016

Juhannus 2016


Niin mahtava ja onnellinen juhannus takana. Juhannus kului tänäkin vuonna mökkeilessä. Oli niin ihanaa päästä rentoutumaan ja ennen kaikkea pois kotoa. Mökkeily on siitä ihanaa puuhaa, että jos on vähänkään murheita, unohtuu ne välittömästi mökille mentäessä. Ajattelin kertoa kymmenen syytä miksi juhannus oli ihan täydellinen!


Hhaha! Otin lehmien kanssa selfietä! Huutelin niille muumuu ja olin ihan innoissani noista lehmistä.
1. Keskiviikkona ennen virallista juhannusta oli etukäteisjuhannus kaupungissa. Se oli järjestetty vanhassa tunnelmassa eli siellä oli muun muassa haitarin soittoa ja vihtojen tekoa. Tuollaiset tapahtumat ovat ihania!
2. Pääsin juhannustorille! Sieltä tuli ostettua metrilakua ja Charlesille kori. Kori oli melko ruma, mutta en kehdannut olla ostamatta sitä, sillä kuvasin Charlea myyjän myymissä koreissa. Maalasin kotiutuneen korin ja nyt se on ihan ok! 




3. Juhannus tuli vietettyä ihanien ihmisten ympäröimänä.
4. Ihanat ilmat! Vaikka paloinkin ei se menoa haitannut. Tämän päivän puna on huomisen bruna!





5. Juhannuksena tuli syötyä kaikkia ihania herkkuruokia.
6. Mökillä nukkuu niin hyvin. Yleensä heräilen joka yö useasti, mutta mökillä nukuin niin sikeästi.



7. Totaalinen arjen unohtaminen. 
8. Ajan unohtaminen. Niin ihanaa kun ei ole mitään aikatauluja.



9. Oli kiva seurailla Charlesin puuhailuita. Charles myös ihastui ensimmäistä kertaa ikinä tyttökoiraan. Iskuyrityksiä oli niin huvittava katsoa!
10. Juhannuksen jälkeen tuntui että olisi ollut kotoa ties kuinka kauan poissa. Oli yhtä levännyt ja rentoutunut olo kuin jonkun kylpyläreissun jälkeen.


Summa summarum... Niin onnistunut ja ihana juhannus takana! Ei voisi onnellisempi tai tyytyväisempi olla tuohon pidennettyyn viikonloppuun.

8 kommenttia:

  1. Wau miten ihanannäköinen juhannus <3 Oot niin kaunis <3

    VastaaPoista
  2. Aivan ihania juhannuskuvia <3 Sulla näyttää olleen niin ihana juhannus, että :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin aidosti sanoa että oli ihana juhannus<3

      Poista
  3. Sulla kuulostaa olleen kyllä aivan ihana juhannus<3 Vitsi mä niin tykkään sun blogin kuvista aina! :) Ja hei ihana toi sun uikkari :)!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia<3 Ihanaa jos tykkäät blogini kuvista! Tulipas hyvä mieli tuosta:)

      Poista

Kiitos kommentistasi!<3