maanantai 29. elokuuta 2016

Päiväristeilyssä ehtii kaiken olennaisen


Elokuun ensimmäisinä päivinä lähdettiin perheen kesken päiväristeilylle. Fiilis tuolla reissussa ei ollut mikään paras, sillä olin aika kipeä silloin. Tietysti juuri silloin oli tuollainen kesäflunssa iskenyt. Ei olisi voinut huonompaan saumaan osua. Halusin silti lähteä mukaan, vaikka olisi ollut ehkä fiksumpi jäädä kotiin lepäilemään. 


Heti laivaan päästyämme menimme aamupalalle. Hyvä ruoka onneksi piristi ja tuli hetkeksi hieman jaksavaisempi fiilis. Laivalla ja hotelleissa on aina niin hyvä aamupala! Tuollaista aamupalaa voisi syödä joka päivä. Olisi kiva kun kotona olisi oma kokki joka loihtisi joka päivä tuollaisen aamupalan. 




Muuten laivalla meni aika kierrellessä ja istuskellen. Laivalla olevat kaupat on aika nopeasti kierretty. Tällä kertaa mukaani ei tarttunut muuta kuin Ted Bakerin laukku ja penaali sekä Moëtin  vuosikerta samppanjaa. Ostin myös hieman karkkia. Eipä laivalta oikein voi lähteä pois ilman karkkiostoksia.




Pakko kehua Viking Gracea! Vaikkei se enää olekaan ihan uusi laiva, on se silti pysynyt siistinä. Se ei ole ollenkaan sellainen tunkkainen kuten toiset laivat on. Lisäksi Viking Gracen ruoka on niin mahtavaa! Erityisesti jälkiruokapöytä oli mieleinen. 


Tuollainen päiväristeily on mielestäni ihan riittävästi laivalla olemista. En ikinä lähtisi juhlimaan laivalle, sillä jos olisi seuraavana päivänä vähänkin huono olo, olisi paluumatka täyttä tuskaa. Päiväreissun aikana ehtii tekemään laivalla kaikki ne kivat jutut. 


4 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!<3