perjantai 30. syyskuuta 2016

Satasen vuositahti


Lupailin jo alkukesästä kirjoitella nopeasta opiskelutahdista ja siitä, miten se on mahdollista. Tänä syksynä alkoi viides vuosi yliopistossa. Olen ehtinyt jo suorittaa humanististen tieteiden kandidaatin- ja filosofian maisterin tutkinnon. Nyt vielä teen kauppatieteiden maisteritutkinnon. Jokaisena opiskeluvuotena opiskelutahti on ollut reipas. Jokaisena vuotena olen saanut vähintään 100 opintopistettä ja viime vuonna sain 158 opintopistettä. Nyt ajattelinkin antaa muutaman vinkin, miten on mahdollista suorittaa paljon opintoja.


1. Opintojen suunnittelu. 

Rakastan listoja eli olen tehnyt paljon erilaisia listoja! Olen tehnyt listat siitä, mitä ajattelin suorittaa. Lisäksi pidän listaa siitä, mitä tehtäviä vielä on tekemättä. Näin näen heti mitä kaikkea pitäisi tehdä ja pystyn suunnittelemaan aikatauluni sen mukaan. 

2. Vastapainoa opiskelulle!

Joka päivä pyrin siihen, että yliopistolla ollessani hoidan kouluhommat. Vapaalla teen kaikkea ihan muuta, jolloin elämä ei täyty pelkästään opiskelusta. 

3. Arvosanatavoitteet realistiseksi.

Itselleen on pakko olla armollinen! Mikäli tiedän, että en voi saada jostain kurssista vitosta, en edes tavoittele sellaista. Liian korkeat tavoitteet tuottaa helpolla vaan pettymyksiä.


4. Tee, äläkä valita!

Välillä sorrun itsekin valittamiseen, mutta pääsääntöisesti uskon siihen, ettei valittaminen auta mitään. Tehtävät työt vähenee vain tekemällä eikä valittamalla!

5. Asennoidu oikein.

Asenne on tässäkin hommassa kaiken a ja o. Asennoidu positiivisesti ja siten, että olet valmis tekemään töitä täysillä. Opinnot eivät kestä ikuisesti eli sen aikaa jaksaa tehdä töitä kunnolla. Lisäksi papereissa näyttää paremmalta se, että on valmistunut nopeasti, eikä ollut yliopistossa lähes kymmentä vuotta.


Tsemppiä kaikille alkaneeseen syksyyn!<3

2 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat hei täs postauksessa <3 Ja kivoja vinkkejä, niitä nyt tarvitaankin <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!<3