tiistai 27. syyskuuta 2016

Syysjuhlat


Syyskuun alussa pidimme kahden kaverini kanssa syysjuhlat. Tein jo ennen syksyä päätöksen, että tänä syksynä teen mahdollisimman paljon erilaisia asioita. Halusin myös järjestää syysjuhlat, sillä usein kesällä tulee juhlittua ja tehtyä erilaisia asioita, mutta syksyllä ne kaikki unohtuu. Onneksi nämä kaksi ihanaa oli heti ihan mukana ja innoissaan juhlista. Juhlat järjestettiin kaverini luona. Illalle ei ollut muuta suunnitelmaa kuin hyvää ruokaa, paljon kynttilöitä ja erilaisia valoja. 



Käytiin ostamassa erilaisia koristeita juhlia varten. Haluttiin juhliin myös punainen matto, tai noh meillä oli pinkki kimallematto. Tuota ruokapöytää koristeltaessa tuli mieleen jonkun hääpöydän koristaminen. Samalla mietittiin että olisi siistiä työskennellä hääsuunnittelijana. Se saattaisi olla kivaa niin kauan, kunnes tulisi vastaanotolle ensimmäinen hirviömorsian.




Ilta kului syöden, jutellen ja musiikkia kuunnellen. Lähdettiin myös tanssimaan josain kohtaan. Paikka johon päädyimme oli ihan järkky! Siellä musiikki soitettiin Spotifysta ja baarimikko ei osannut tehdä drinkkejä, vaan hänelle piti neuvoa vaihe vaiheelta miten mikäkin tehdään. Tuo kokemus oli silti niin huvittava! Ihan huippua siis loppujen lopuksi!



Meillä oli ruokana myös onnenkeksejä. Sain ihan järkyttävät ennusteet niistä! Muut saivat ihan helppoja, kuten että laita huomenna punaiset sukat jalkaan... Omat ennustukseni oli hieman karummat. Varsinkin kun ne tuli tässä järjestyksessä... Kaiken huippu oli kolmannen ennusteen kohdalla, kun kaverini sanoi että ota tuo keksi, siinä on pakko olla hyvä juttu! Noh, onneksi vielä ei ole käynyt mitään pahempaa!


Syysjuhlat oli ihan parhaat! Toiset vastaavat olisi kiva pitää vielä josain kohtaa syksyä. Aina on hyvä syy juhlia ja juhlimisen ei kuulu kuulua vain kesään! Syksyllä on yhtä monta hyvää syytä juhlia ja juhlistaa asioita.


8 kommenttia:

  1. Eiii mä en kestä, niin ihania kuvia oikeesti<3 Tää tunnelma mikä näissä on !!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näytti niin upealta kun illalla alkoi hämärtämään ja oli paljon erilaisia valoja<3

      Poista
  2. Oi kuulostaapas kivoilta juhlilta :) Tosiaan karmivat teksit noista kekseistä :o Mistä hommasitte nuo keksit? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo tekstit on ihan kamalat :D Nuo keksit on Tigerista:)

      Poista
  3. Näyttää ja kuullostaa niin huikeelta! Yleensä syksyisin tulee juhlittua vain Halloweeniä ja viime vuonna järkkäsin itse ne bileet:D Voisihan sitä enemmän toki juhlia syksyllä ihan muuten vaan, kivaa piristystä synkkyyteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että järkkäsit tuollaiset juhlat :) Kannatan ehdottomasti tuota useammin juhlimista!<3

      Poista
  4. Oi että, näyttää niin kivalta! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!<3