keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Joskus kiire voi olla hyväksikin


Syksy alkaa kääntymään kohta jo talven puolelle. Odottelen jo ihan innoissani joulua ja erityisesti jouluaskarteluja. Voinkin jo antaa pienen varoituksen sanan, että pian täällä alkaa näkymään paljon erilaisia joulujuttuja. Olen jo miettinyt että tekisin muutaman kranssin ja lumilyhdyn. Joulukorttipajakin käynnistyy lähiaikoina. 



Olen täällä kertonut kuinka kiireinen syksy on ollut. Ajattelin nyt avata hieman lisää asiaa. Aloitin syksyllä uusia harrastuksia, maalausta, jumppaa ja tanssia. Nuo harrastukset ovat olleet syksyn pelastus, vaikkakin välillä päivät venyy niiden takia helposti 12 tuntisiksi. Harrastuksissa voi hetkeksi unohtaa kaikki muut asiat ja ottaa aikaa itselleen. 



Kiirettä syksyyn on tuonut myös kovat itselleni asettamat tavoitteet. Opiskelutavoitteeni ovat korkealla ja itseasiassa korkeammalla kuin aiemmin. Minulla on entistä vaikeampia kursseja, jotka vievät todella paljon energiaa. Lisäksi on vielä gradukin... Tällä kertaa gradua kirjoittaessa olen kohdannut kauhean kirjoittamisen kammon. Haluaisin tehdä hyvän gradun, joten kirjoittamisesta on tullut todella hankalaa. Veikkaan, että heti kun pääsen alkukankeudesta eroon, lähtee homma taas rullaamaan ja se on taas mieluista puuhaa.



Jos syksyssä on ollut jotain hyvää, niin se ettei ole satanut koko ajan. Aurinkoiset syyspäivät ovat olleet niin ihania! Sellaisina päivänä ei ole ollut mitään ongelmaa tehdä 10-12 tunnin päiviä. Kauniit syyspäivät tuovat huimasti energiaa! Energiaa on silti tuonut myös kirkasvalolamppu (hankinta. jota voin suositella!) sekä nuo aiemmin mainitsemani harrastukset. Energiaa on tuonut myös uudet työkuviot. Tällä hetkellä minulla on siis kaksi työtä, mikä on toisaalta melko rankkaa. Pyrin silti ajattelemaan, että CV näyttää tämän jälkeen taas hieman paremmalta.

Vaikka koko syksy on ollut todella kiireinen, olen myös nauttinut siitä. Ei ole tullut tylsää, eikä ole tullut vietettyä liikaa luppoaikaa. Lisäksi ei ole ollut tekemisestä puutetta. Kiire tuo mukanaan myös stressiä ja pienen stressin ollessa päällä, tulee toimittua huomattavasti tehokkaammin. 


Loppuviikoksi olisi tarkoitus lähteä koulun kanssa Puolaan. Pakkaamista en ole vielä edes aloittanut ja pyykkejäkin pitäisi pestä. Miksi aina pakkaaminen jää viime tippaan? Toivottavasti tulee silti huippureissu!

6 kommenttia:

  1. oi aivan ihania syyskuvia:)) Aurinkoiset syyspäivät on kyllä ollut parhautta! Mullakin on koulun kanssa paljon tekemistä kun teen kokovuoden kursseja tällähetkellä että voin rauhassa mennä tekemään työharjoittelun ulkomaille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara<3 Hyvä tehdä kurssit etukäteen niin voi sitten nauttia työharjottelusta:)

      Poista
  2. Eksyin sattumalta blogiisi ja tykkään kovasti, tässäkin postauksessa niin kivoja kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiva kun eksyit tänne!<3 Ja kiitos paljon:)

      Poista

Kiitos kommentistasi!<3