tiistai 17. tammikuuta 2017

Asukriisin kautta upeisiin juhliin


Tuntuu että tällä hetkellä olisi vaikka mitä kerrottavaa. Aloitan kumminkin kirjoittamalla asiasta, josta unohdin täysin kirjoittaa, nimittäin vuosijuhlista, joita juhlittiin tammikuun alussa. Pakko sanoa, etten ole ikinä mennyt mihinkään juhlaan noin lyhyellä varoitusajalla. Juhlista tuli tieto ajoissa, mutta olin totaalisesti unohtanut koko jutun ja muistin juhlat muutamaa päivää ennen.


Ikinä ei ole ollut yhtä iso asukriisiä! Huh! Pukukoodiin kuului pitkä iltapuku, joita ei vaatehuoneesta löydy kovinkaan montaa kappaletta. Pukukoodi on tietyssä mielessä kiva, mutta välillä se tuottaa hankaluuksia. Varsinkin kun silloin alan aina miettimään ihan liikaa jokaista yksityiskohtaa myöden, meneekö vaatetus pukukoodiin.



Kävin edellisenä päivänä katsomassa vaateliikkeitä siinä toivossa, että löytäisin iltapuvun. Missään kaupassa ei ollut mitään tyylistäni! Ajattelin etten halua laittaa 200-400 euroa sellaiseen pukuun, mikä ei ole yhtään tyyliseni ja mitä ei tule käytettyä kuin kerran. Olin jo luopua toivosta, kunnes aloin etsimään viime keväänä päälläni ollutta vuosijuhlamekkoa. Mekkojani läpikäydessäni löysin vaatehuoneesta täyspitkän mekon, jossa oli vielä hintalaput paikoillaan! Tuossa kohtaa pystyi hetken uskomaan jopa johonkin korkeampaan voimaan! Asukriisi oli ratkaistu ja mikä parasta, ei tarvinnut mennä mekossa, joka on ollut jo aiemmin päällä.


Itse juhlat sujuivat hyvin ja ne olivat todella kauniit. Ruoka ja seura oli hyvää ja ilta kului nopeasti. Pitkää mekkoa on ihana pitää, kun tuntee itsensä prinsessaksi. Josain kohtaan aloin silti odottamaan kotiin pääsyä, koska alkoi ärsyttämään se, ettei mekon kanssa ollut yhtä helppo kulkea verrattuna lyhyempiin mekkoihin. Koko ajan sai varoa ettei itse tai joku muu astu hameen helmalle. Mekkoa olisi pitänyt lyhentää ihan vähän, mutta näin nopealla aikataululla siihen ei ollut aikaa. Ensi juhliin mennessä on mekko lyhennetty täydellisen mittaiseksi. Lisäksi en enää koskaan halua jättää valmistautumista noin viime tippaan.


6 kommenttia:

  1. Voi miten kauniilta näytät!! :)

    VastaaPoista
  2. Tosi upea mekko, ihanan värinenkin! Olipa onnekas sattuma, että sopiva mekko löytyi jo omasta takaa :)
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3 Kävi kerrankin ihan super hyvä tuuri:D

      Poista
  3. Olet todella edustavan ja kauniin näköinen <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!<3