torstai 26. tammikuuta 2017

Onnellinen koira=ihana arki!


Tiedättekö mikä jakaa paljon mielipiteitä? Koirat! Taidan nyt tökätä muurahaispesää, kun alan kirjoittamaan aiheesta. Ajattelin nyt kertoa meidän kokemuksesta, joka suoraan sanottuna muutti arkeamme paljon parempaan suuntaan. Salainen ase tähän oli hyvä ja osaava koirakoulu.


Silloin kun Charles tuli minulle, en vienyt sitä koirakouluun. Tutkin erilaisia koirakouluja, mutta yllättävän moni salli esimerkiksi fyysisen kurituksen, jota itse vastustan. Ajattelin, että saan opetettua Charlesille arjen kannalta tärkeimmät taidot. Sain siis itse opetettua Charlesille arjen perustaidot, kuten hihnassa kulkemisen, istumisen ja odottamisen. Ongelmia alkoi ilmenemään myöhemmin, esimerkiksi erityisesti miesten ja lasten pelkäämisen merkeissä. Viime kesänä Charles alkoi yhtäkkiä haukkumaan ja vinkumaan yksin ollessaan. Sain usein naapuriltani viestiä, kuinka Charles on huutanut jo tunnin. Tässä kohtaa aloin olemaan jo ihan toivoton tilanteen kanssa. Näin silmissäni, kuinka pian tulisi häätö asunnosta. Onneksi kaverini kertoi heidän aloittaneen koirakoulun, jossa on koiralähtöistä koulutusta. Laitoin heti viestiä koirakoulu Onnellisiin tassuihin ja kerroin tilanteestamme.


Pian jo koittikin ensimmäinen kerta. Aluksi oli luentoja, jotka käsittelivät yleisesti koiraa ja sen lajinomaista käytöstä sekä esimerkiksi koiran stressiä. Näistä luennoista jo oppi ihan älyttömästi. Tajusin, miksei koiralle sovi esimerkiksi näyttelyt, agility tai toko. Jo näiden luentojen jälkeen aloin hieman  ymmärtämään, mistä ongelmat johtuvat. Onneksi aluksi pidettiin pelkkä luento ja sitten vasta koira otettiin mukaan harjoituksiin. Joka kerta kun menimme koirakouluun, oli lattialle laitettu erilaisia herkkuja ja leluja. Charles alkoi tykkäämään paikasta todella paljon, joten sinne oli joka kerta helppo mennä.


Syy, miksi halusin kirjoittaa aiheesta on se, että miettikää millaiseen koirakouluun viette koiranne. Ei todellakaan ole koiran loppuelämän kannalta järkevää mennä ensimmäiseen koirakouluun, jonka löytää. Myöskään halvin mahdollinen paikka harvemin on se paras paikka. Jatkuvasti tulee uutta tutkimustietoa myös koiriin liittyen. Mikäli  koulutus jää vanhan tiedon tasolle, ei se ole välttämättä sitä laadukkainta koulutusta. Mikäli koira ei osaa käyttäytyä, on usein vika ihmisessä, joka ei ymmärrä koiraansa tai tarjoa sille oikeanlaista ympäristöä.


Koirakoulun isoin ja tärkein anti oli itselleni se, että opin ymmärtämään paremmin, mikä tekee koiran tyytyväiseksi. Koira ei kaipaa useiden kilometrien lenkkejä hihnan kanssa, vaan tärkeämpää on lajinomainen toiminta kuten kaivaminen. Kun lisäsin Charlesin elämään kaivamista ja esimerkiksi nenän käyttöä, olen huomannut että Charles on rauhallisempi ja tyytyväisempi. Enää ei ole ongelmaa yksinolon kanssa, eikä tarvitse pelätä häätöä koiran haukkumisen takia. Koiran ja ihmisen on paljon mukavampi elää yhdessä, kun ihminen ymmärtää mitä koira tarvitsee. Koira ei tarvitse miljoonaa eri harrastusta, vaan tärkein asia on mahdollisuus toimia lajinmukaisesti.

Olen lähiaikoina todennut, ettei ole ongelmakoiria, vaan on ongelmaihmisiä, jotka eivät osaa kouluttaa koiraansa oikein tai käyttäytyä koiran seurassa oikein. Esimerkiksi koira ei ikinä pure ilman syytä ja syy on aina ihmisessä, jota koira puree. Tällöin koiralla ei enää ole ollut muuta vaihtoehtoa, kuin pureminen. Mielestäni olisi hyvä jos edes vähän katsottaisiin, millaiseen kotiin koira päätyy. Ymmärrän että vahinkopentuja voi syntyä, mutta samoin niillä on oikeus hyvään, turvalliseen ja osaavaan kotiin.


Rahan laittaminen hyvään ja osaavaan koirakouluun, on paras sijoitus jonka koiran omistaja voi tehdä. Sijoitus tuottaa hedelmää, koko koiran elämän ajan.

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi!<3