sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Ei vain mummojen juttu


Olen täysin hurahtanut eteerisiin öljyihin. Löysin öljyt kesällä Charlesin koirakoulun kautta, kun siellä suositeltiin muutamaa öljyä Charlesille. Aloin lukemaan aiheesta lisää ja nyt olen ottanut öljyt osaksi joka päivästä elämää. Joskus olen ajatellut, että eteeriset öljyt ovat mummojen juttu. Tiedättekö sellaiset kynttiläkipat, joihin voi laittaa jotain tuoksua ja kynttilä alle? Näistä oli minulle tullut se kuva, että nämä ovat mummujen käyttämä juttu.


Mitä nämä eteeriset öljyt sitten ovat? Eteeriset öljyt saadaan muun muassa kukista, lehdistä ja juurista. Näillä tuoksuvilla ainesosilla voidaan aktivoida ihmisen fysiologisia toimintoja ja tunne-elämän tasapainoa. Toiset öljyt esimerkiksi piristävät, estää tulehduksia ja lievittää kipuja. Eteerisiä öljyjä voi käyttää monella tavalla. Esimerkiksi rasvan joukossa tai juuri siinä tuoksulyhdyssä. Itse laitan usein shottilasiin vettä ja muutaman pisaran öljyä. 


Ajattelin myös kertoa parista öljystä tarkemmin, joita käytä. Ensimmäisenä appelsiini, jonka hankin ainoastaan sen hyvän tuoksun vuoksi. Hyvän tuoksun lisäksi appelsiini rentouttaa, kohottaa mielialaa ja vähentää hermostuneisuutta. Itse käytän tätä öljyä useimmiten aamuisin. Appelsiinin lisäksi käytän usein aamuisin sitruunaa. Sitruuna parantaa työtehoa ja auttaa keskittymään. 

Laventelin hankein aluksi Charlesia vartem. Laventeli tasapainottaa ja rauhoittaa. Laventelia onkin lähes joka yö yöpöydälläni. Olen huomannut että nukahdan nopeammin, enkä heräile öisin jatkuvasti. Iltaisin myös käytän usein piparminttua. Käytän sitä erityisesti silloin, mikäli koen olevani tulossa kipeäksi. Piparminttu tehoaa muun muassa pahoinvointiin, päänsärkyyn ja hermostuneisuuteen. 


Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan eteerisiä öljyjä. Itse olen huomannut niistä olevan hyötyä ja mikä parasta, ne ovat luonnonmukaisia. Eikä ne ole vain se mummojen tuoksulyhdyissä käyttämä juttu. Onko sinulla käytössä jotakin eteerisiä öljyjä? <3


4 kommenttia:

  1. En ole kyllä missään vaiheessa pitänyt eteerisiä öljyjä mummojen juttuna :D Mietinnässä on ollut hankkia jotain tuollaisia, esim. laventeli makkariin olisi ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ettei sulla ole ollut sellaista kuvaa :D Se laventeli on ihana! Rentouttaa ja saa nukuttua paremmin :)

      Poista
  2. Mulla on itellä ollut koulussa jonkin verran aromaterapiaa ja se ei todellakaan oo mikään mummojen juttu ;) Musta se on just nykyaikaista ja ihanaa <3 Laventeli on mun all time favourite ja samoin rosmariini <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi aromaterapia on mielenkiintoista!<3 Rosmariinia en ole ikinä kokeillut! Täytyykin hankkia sitä seuraavaksi:)

      Poista

Kiitos kommentistasi!<3