maanantai 27. maaliskuuta 2017

Opiskelun ja työn yhdistäminen


Ihanaa maanantaita!<3

Eilen illalla oli niin upea ilma! Kauppareissu hieman venähti, kun aloimme kaverini kanssa kuvailemaan upeaa auringonlaskua. Eilen tuli vietettyä tehokas päivä töiden ja opintojen parissa. Illalla pohdeinkin sitä, mitkä seikat auttavat opintojen ja töiden yhdistämisessä. 

Tällä hetkellä minulla on meneillään 19 päivän työputki, johon kuuluu 111 tuntia töitä (tällaisia laskuja laskeskelen kun ei ole muuta tekemistä). Tämän lisäksi todella monessa kurssin tehtävissä on deadlinet. Olen omasta mielestäni selvinnyt suhteellisen hyvin tästä kaikesta, joten ajattelin jakaa pari vinkkiä.



1. Tee lista asioista, jotka sinun täytyy saada tehtyä. Tämän lisäksi teen listan vielä koko viikolle, jossa on kaikki viikon tehtävät hommat. Itselle tulee voittaja olo, aina kun saa vetää viivan yli jonkun tehtävän päältä. 

2. Tee hommia tehokkaasti. Silloin kun teet kouluhommia, keskity siihen. Usein laitan tällöin puhelimen toiseen huoneeseen, jotta en jatkuvasti ole vastaamassa viesteihin.

3. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Tämä todellakin pätee opiskelussa. Kun on jo valmiiksi katsonut kalenterista päivän, jolloin tekee tehtäviä, on se jo yksi askel niiden tekemiseen.


4. Lepo. Viime aikoina olen ymmärtänyt levon tärkeyden. Ei siis kannata raahata puhelinta tai tietokonetta sänkyyn. Et oikeasti tee mitään sillä tiedolla, mitä somesta löytyy, varsinkaan siinä kohtaa kun olet menossa nukkumaan. Turha selata kumminkaimankaverinsiskon instagramia, koska todennäköisesti hyödyt enemmän levosta.

5. Hyvä ruoka, parempi mieli. Ravinnolla on myös iso vaikutus. Olen lähiaikoina lisännyt vitamiinien määrää ja katsonut hieman enemmän, mitä suusta laittaa alas. 



Onko sinulla antaa jotakin vinkkejä työn ja opiskelun yhdistämiseen?

4 kommenttia:

  1. Mahtavasti toteutettu postaus ja hyviä vinkkejä!<3 Ihanaa maanantaita :)

    http://jeannays.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Tosi hyviä vinkkejä! Mä oon ihan samaa mieltä, että suunnitteleminen, aikatauluttaminen ja lepo ovat tärkeitä. :) Tosi kauniita kuvia!

    http://therewillbesunshine-emilia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Nuo ovat kolme tärkeää asiaa opintojen onnistumisen kannalta:)

      Poista

Kiitos kommentistasi!<3