sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Suviseuroja ja pelargonioita


Nyt voin sanoa rehellisesti, että on ollut elämäni erilaisin ja silmiä avaavin viikonloppu. Olen käynyt Suviseuroilla sekä katsomassa erilaisia pelargonioita Pelargoniapäivillä. Pelargoniapäivillä ei ollut mitään erikoista,paitsi erittäin kauniita kukkia. En muuten tiennyt, että voi olla noinkin monta erilaista pelaegonialajia.

Sen  sijaan ajattelin kertoa havaintojani Suviseuroista. Menin käymään Suviseuroilla mielenkiinnosta ja koska ne nyt sattuivat olemaan niin lähellä, niin halusin nähdä mistä on kyse. Jokin käsitys Suviseuroista oli tullut erityisesti Arman Alizadin ohjelman perusteella. Menin sinne avoimin mielin katsomaan, millainen tapahtuma on kyseessä.



Asia johon kiinnittin ensimmäisenä huomiota oli roskattomuus. Yleensä festareilla ja isoissa yleisötapahtumissa on todella paljon roskia. Pelkästään perus viikonlopun jälkeen on usein kadut täynnä roskia. Tuolla en nähnyt yhtäkään roskaa. Oli ihana huomata, miten jo pienet lapset keräsivät roskia ja olivat mukana auttamassa askareissa. Lapset näyttivät todella onnellisilta ja tyytyväisiltä. Mutta toisaalta, mikä voisi olla lapsesta kivempaa kun leikkiä kavereidensa kanssa ja juosta ihan rauhassa? Välillä auttaa kavereiden kanssa askareissa, jolloin siitäkin saa leikinomaista sekä kivaa tekemistä.



Toinen asia johon kiinnitin huomiota oli yhteisöllisyys. Mielestäni se vain huokui tapahtumassa. Mahtava fiilis nähdä jotain sellasta! Mielestäni oli upea huomata se, miten isommat lapset osallistuivat pienempien hoitamiseen. Tässä taas korostui se yhteisöllisyys. Huomasin myös kuinka avoimia ja ystävällisiä kaikki olivat. Ketään ei katsonut minua päästä varpaisiin, vaikka varmasti hieman erotuin joukosta, sillä ettei minulla ole lapsia. Mielestäni oli upeaa, kuinka porukkaan otettiin mukaan ihan kaikki.



Mahtava kokemus siis! Mielestäni siellä huokui ystävällisyys ja yhteisöllisyys. Kaikki vaikuttivat niin onnellisilta ja tyytyväisiltä. Onneksi kävin tuolla! Pakko sanoa, että sellainen kokemus, jonka muistan varmasti kauan.



4 kommenttia:

  1. Mäkin oon saanut ihmisten puheiden perusteella suviseuroista tommosen lämpimän kuvan<3 Ajeltiin kans Porin ohi viikonloppuna ja mietittiin, et oisko pitänyt käydä vilkasemassa mielenkiinnosta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että oot saanut sellaisen käsityksen<3 Ja tuolla olisi kyllä kannattanut käydä :D

      Poista
  2. Kiitos Sofialle lämpimistä sanoista. Tervetuloa myös ensi vuonna t. Seuravieras

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanasta kommentistasi <3

      Poista

Kiitos kommentistasi!<3